Halloweenit ja Pyhäinpäivät meni meikältä täysin ohi. Ei oikein ehtinyt tajuta koko kemuja! Ensimmäistä kertaa kyllä pitkiin aikoihin! Ite tykänny helvetisti naamiaisbileistä aina! Saa päästää mielikuvituksen ja luovuuden kunnolla juokseen ja heilua maskeissa pitkin kyliä. Viime vuonna olin Jokeri ja pokkasin kaikki palkinnot mitä oli mestoilla tarjolla. Ihan hyvä et tänä vuonna jäi välistä, koska Vinnie oli Jokerina tänä vuonna. Pidettiin pienet illanistujaiset kaverilla ja Vinnie unohti mulle sanoo et ne ois Halloweenbileet, mutta hyvä niin! Oisko ollu noloo ku molemmat vedetty virne naamalla Kaarleen bailaan
Hevimestoillakin on tullut pyörähdettyä nyt vähän liian monta
kertaa tässä meidän pienen keikkabreikin aikana. No helppohan sinne on mennä
kun Nitron löytää joka helvetin kerta viimeistään röökikopista kun sinne menet.
Istuttiin tuossa yks lauantai nauhoitusten jälkeen porukallakin siellä ja oli
kyllä huikeet menot! Wegster uupui messistä, koska äijä oli edellisenä päivänä
käynyt kyseisessä mestassa, eikä enää koskaan aikonut sinne jalallakaan astua Ilta päättyi mun ja Vinnien matsatessa siitä kumpi saa tilattua isommat
ranut ja kokiksen Heseltä Aivan huippu bileet oli!
Nauhoituksissa oli tuossa yks viikonloppu tarkoitus vetää
kolme kappaletta purkkiin ja yks aiheutti lähes hermoromahduksen meitsille.
Ollaan normaalisti vedetty kyseinen biisi hemmetin paljon nopeammalla temmolla
kuin se oli tarkoitus nauhoittaa ja aivan höpöniksi meni koko homma! No ei se
niin vakavaa ole. Ottoa oton perään vaan ja let's go! Ja tarkoitin tuolla
tietysti bissetölkkejä ja Otto Koota
Muutenkin homma meinas loppua ennen kuin ehti
alkaakaan, koska huomasin basson etukalvon revenneen totaalisesti
(ilmeisesti
viime keikan roudaamisen yhteydessä…). No saatiin jotain purkkiin ja
hommathan
jatkuu edelleen. Ollaan myös mietitty seuraavia covereita mitä alettas
treenaan. Ollaan sitä Fallen Angelia kuitenkin veivattu jo sen verran
useasti.
Ehdotuksia otetaan vastaan hei, ei muuta kuin kommenttia vaan mitä
haluutte murut kuulla? Käytiin Nitron kans antaan yks
viedohaastattelukin Keltaisella Aitalla. Vinnie eikä Wegster päässeet
mestoille, koska toinen on jossain Moskovan balettia seuraamassa ja
toisella oli henk.koht. menoa. Hoidettiin kuitenkin tyylillä ja ulos toi
pätkä tulee Ratsia- ohjelmassa joskus helmi-maaliskuussa. Infotaan
sitten kovasti lisää.
Tilailin tuossa Thomanilta uuden akustisen skebankin, vahingossa
heräteostoksena. Tarkoitus oli tilata rumpukapuloita, kitaran kieliä akkariin
ja sähköön, kalvoja ja muuta pientä tuota joulukuun keikkarykäisyä varten. Niin sieltä nyt sitten tarttui ostoskoriin
yks akustinen myös. Samalla tuli mieleen, että pitäis hakee Vinnieltä mun
pinkki akustinen takas. Ei ookkaan ollut kuin "lainassa" kuin jonku kaks vuotta
Sain myös selvä missä mun rumpuihin tilaamani LED-valoputket luuraa.
Piti meinaan tulla jo ennen Riot- tourin alkua. Ei ole valmistajalta
kuulemma lähtenyt, koska olivat loppuneet. Kaks kuukautta sitten
tilattu... Ois ollu kiva jos olisivat jotain kuitenkin ilmoittaneet...
No sain hyvitteeksi 5€:n lahjakortin (fuck yeah!) ja pahoittelut. Ei
paljon lämmitä. Nyt odotellaan että milloinhan ne Kiinassa jaksais
töihin palata kuulemma... Saapa nähdä, jos kevään rundille sitten
Muuten elämässä kaikki ihan jees. Oon käyny pyöriin myös
kirppareilla, leffoissa ja elänyt muuten vain haavemaissa. Juonut piimää ja värjäilly tukkaa. Kävin katsoon
Finnkinolla mm. Tie Pohjoiseen, jossa Samuli Edelmann ja Vesku Loiri vetivät
erinomaiset roolit! ***** Vastapainoksi vähän kevyempää myös, eli Madagaskar 3,
joka oli yllättävän hauska! **** Aiemmista en niinkään ole välittänyt, mutta
tuossa meinas miestä alkaa jo nolottaa kun nauratti niin paljon. Daddadapadapadaddadaada
afro circus, afro circus! Kirppareilta ei mitään erikoisempaa ole tarttunut
matkaan. Paljekirpparilta jäi harmittaan yks takki, joka oli siistein mitä oon
koskaan kokeillut. 160€:n hintalappu vaan ei oikein miellyttänyt. Ajattelin
kysellä pöydän omistajaa ja vähän tingata… Toissapäivänä iski muuten taas jäätävä
täppikuume! Voi hemmetti. Varmaan päivän selailin ja suunnittelin uusia
mahdollisia kuvia mitä pitäis ottaa ihoon. Ennen kesää päätin ottaa muutaman,
ehkä, ainakin… Yllättäen kun päivän oot katsellu, suunnitellu ja pläränny kuvia,
niin alkaa ihosta paikat jo loppuun kesken! Siinä vaiheessa päätin vaähän rauhoittua ja laittaa koneet ja lehdet kiinni.
Viime aikoina tullut myös tsiigailtua Netflixistä kaikki Breakin'
Badit, Spartacukset ja muutamat legendaariset leffat kuten Terästäkin kovempi,
Timecop ja Arkajalat. Musapuolella
nauttinut uusista Green Dayn,
Aerosmithin, Machinae Supremacyn levyistä. Joista muuten viimeinen esiintyy huomenna 45
specialissa… Varmaan pitää liikahtaa siihen suuntaan siis vkloppuna!
Keikkahommat jatkuu viikon päästä parilla Nuorisotalon keikalla,
parilla Oulun keikalla, parilla Ruotsinmaan keikalla, ja parilla
ulkopaikkakunnan keikalla. Tsekkaahan Facebook, josta löytyy isommat infot ja
tuu mestoille! Nautitaan yhdessä vielä muutamat setit ja bileet ennen
talviunille torkahtamista! Onhan tässä jo keikkalavoja jo vähän ikäväkin <3
Love & respect
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti